SC Urbans P06
Syksyllä 2017 koko seuramme osallistui Gutz-tuotteiden myyntiin. SC Urbans E-pojille tämä oli toinen kerta, kun myimme tuotteita. Myynti olikin helppoa, koska kokemusta tuotteista oli kertynyt jo edellisen kevään kampanjan myötä ja laadukkaat tuotteet lähes myivät itse itsensä.
Lisäksi myynnin avuksi saadut aloituspakkaukset helpottivat uusille asiakkaille tuotteiden esittelyä. Edellisen kevään asiakkaista muutamat olivat jo ehtineet kysellä milloin tehdään seuraava tilaus, jotta saisivat lisää kestäviksi ja käytössä mukaviksi toteamiaan tuotteita. Tilausten tallentaminen onnistui vaivattomasti suoraan GUTZ:n verkkosivuilla. Jokainen hoiti sen omaan tahtiinsa määräpäivään mennessä, jonka jälkeen kävin ”vapauttamassa” kaikki tilaukset keräilyyn.
Tuotteet tulivat perille parissa viikossa ja olivat pakattuina myyjittäin eteenpäin jaettaviksi. Jokainen setti on pakattu siistiin rasiaan ja on näin oiva lahjaidea. Muutama tuote jouduttiin erinäisistä syistä vaihtamaan, mutta sekin onnistui vaivattomasti. Näitä tuotteita on helppo myydä, koska kerran kokeiltuaan poikkeuksetta kaikki ostajat ovat olleet tyytyväisiä. Tulemme varmasti jatkossakin myymään GUTZ-tuotteita, sillä tilauksia on jo odottamassa uuden kampanjan alkua.
Virpi, SC Urbans P06