Kaarinan Taitoluistelijat ry

Kaari_ kaikki joukkueet_aluemestaruuskisat_2018

Kaarinan Taitoluistelijat ry perustettiin Kaarinaan vuonna 2003. Seuran tavoitteena on tarjota kaarinalaisille sekä lähialueen lapsille ja nuorille mahdollisuus taitoluisteluharrastukseen sekä kilpa- että harrastetasolla lähellä kotia. Kaarinan Taitoluistelijat ry:n toiminta keskittyy Suomessa suosittuun muodostelmaluisteluun, joka on taitoluistelun joukkuemuoto. Vuonna 2018 seurassa on noin 300 luistelijaa, jotka ovat 2–52 vuotiaita. Puolet luistelee muodostelmajoukkueissa ja nuorimmat luistelijat opettelevat taitoluistelun alkeita luistelukouluissa.

Seuraa edustaa yhteensä seitsemän muodostelmajoukkuetta, joissa jokaisessa luistelee 20–30 luistelijaa. Muodostelmaluisteluun kuuluu olennaisena osana kilpailutoiminta. Seuran joukkueista ikäluokan nuorimmat neljä joukkuetta sekä aikuisjoukkue kilpailevat kansallisessa sarjassa ja kaksi joukkuetta SM-sarjassa. Kansallisen sarjan nuorimmassa ikäluokassa, tulokkaissa kilpailee kaksi joukkuetta (Mini Edges ja Little Edges), yksi noviiseissa (Sparkle Edges), yksi minoreissa (Golden Edges) ja yksi aikuisten sarjassa (Vintage Edges). SM-tason joukkueet: SM-noviisit (Diamond Edges) ja SM-juniorit (Dream Edges) kilpailevat sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. SM-juniorijoukkue, Dream Edges, on hallitseva Suomen mestari ja Suomen Taitoluisteluliiton toinen nuorten maajoukkue.

Kuvassa Kaarinan Taitoluistelijat ry:n kaikki joukkueet Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailujen palkintojenjaossa Turussa Gatorade Centerissä 14.1.2018.